Edellisessä numerossa palstalla ollut vanhemman pariskunnan esittämä kysymys puolisoiden mahdollisuudesta solmia elatussopimus vastaisen varalle silloin, kun puolisot asuvat vielä yhdessä, sai runsaasti palautetta. Kiitos siitä kuuluu lehtemme valveutuneille lukijoille.
Ensiksikin Helsingin kaupungin sosiaalilautakunta on vuonna 2000 päättänyt, että 1.1.2001 lukien avioliitossa tai avioliiton omaisissa olosuhteissa eläneistä suurempituloisen puolison joutuessa pitkäaikaiseen laitoshoitoon häneltä perittävä hoitomaksu lasketaan seuraavasti:
”Kun hoidettavan tuloista on vähennetty 20 %:n käyttövara ja jäljelle jäävä summa on suurempi kuin puolison omat tulot, lasketaan tämä summa ja puolison tulot yhteen ja jaetaan kahdella, jolloin saadaan hoitomaksun suuruus. Näissä tapauksissa ei erikseen oteta huomioon asumis- tai muita kustannuksia. Kaikissa tapauksissa kotiin jäävälle puolisolle on toimeentuloaan varteen jäätävä täyttä kansaneläkettä vastaava määrä ja tämän turvaamiseksi otetaan huomioon hoitomaksun vähennyksenä myös kotiin jäävän puolison asumismenoja.”
Eduskunta on käsitellyt edellisessä numerossa mainitsemani sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain muutosesityksen. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta muutti hallituksen esityksen sisältöä keskeisiltä osin (StVM 59/2002 vp). Eduskunnan suuri valiokunta muutti esityksen sisällön kuitenkin takaisin hallituksen esittämään muotoon (SuVM 1/2002 vp). Eduskunta hyväksyi lainmuutoksen 17.2.2003. Lain vahvistamisesta ja voimaantulosta ei ole vielä tarkkaa tietoa.
Muutoksen pääasiallisen sisällön mukaan jos pitkäaikaisessa laitoshoidossa oleva on välittömästi ennen laitoshoidon alkamista elänyt yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliiton omaisissa olosuhteissa ja hänen kuukausitulonsa ovat suuremmat kuin puolison kuukausitulot, maksu määräytyy puolisoiden yhteenlaskettujen kuukausitulojen perusteella. Pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevalta perittävä maksu voi olla enintään 40 prosenttia puolisoiden yhteenlasketuista kuukausituloista. Ennen maksun määräämistä henkilön tuloista vähennetään hänen suoritettavakseen vahvistetut elatusavut. Mainittua vähennystä ei kuitenkaan tehdä, jos elatusavun saajana on aviopuoliso, jonka kanssa elatusavun suorittaja on elänyt yhteistaloudessa välittömästi ennen laitoshoidon alkamista.